10/4/11

Uskonto


Ihmiset ketkä eivät tunne mua niin hyvin luulevat usein että olen buddhalainen. Facebookissa postailen Dalai Laman lainauksia... ja niin, totta, mähän olen opettanutkin buddhalaisuutta maahanmuuttajataustaisille oppilaille. Sen lisäks mulla on se hyvin rauhallinen ja rauhanomainen persoona joka sopii siihen profiiliin. Ne ketkä tuntevat mua vähän paremmin tietävät varsin hyvin että näin ei asia ihan kuitenkaan ole. :)

Äitini ja mun isoäitini ja erityisesti isoäitini äiti harjoittivat pitkään Tiibetin Vajrayana-buddhalaisuutta. Mulla on lämpimiä muistoja esimerkiksi aamuyön meditaatiosessioista. Oli ihanaa ja turvallista herätä "Om mani padme hum" mantraan, vaikkei pienenä ihan ymmärtänyt että miks he sitä lauloivat tuntitolkulla joka aamu ja päivä ja yö. Isoäitini äiti, joka eli yli sata vuotta, seurasi Dalai Lamaa loppuun asti. Muistelen häntä aina
valaistuneena Lotuskukkana ja ajattelen häntä paljon. Ei siis mikään ihme
että buddhalaisuus kulttuurina ja elämänkatsomuksena on aina kiehtonut minua.

Toisaalta isäni perheellä, varsinkin isäni äidillä oli vahva protestanttinen usko. Kirkkoon tai sunnuntaikouluun kuului mennä kun kyläiltiin siellä päin ja myös silloin kun me asuttiin heidän luona juuri ennen kuin muutettiin Suomeen. Musta tuntui hyvältä rukoilla ja kertoa jumalalle toiveista ja huolista ja sunnuntaikoulun ohjelmat, erityisesti laulaminen ja piirtäminen oli minusta kivaa. Suomessakin tuli käytyä muutaman kerran sunnuntaikoulussa ystävien kanssa. Koulussa valitsin ev. lutherilaisen opetuksen, johtuen mun assimilaation tarpeesta (josta voi lukea lisää tekstissä "Anpassning och språkutveckling 2"), ja isoveljeni taas halusi osallistua elämänkatsomusopetukseen. Jännää miten eri tavalla sopeutuminen vaikuttaa eri yksilöihin, on tosi mielenkiintoista vertailla. Veljeni harrasti Taekwondoa ja Mooyedoa ja hän oli sillä tavalla lähes päivittäin kontaktissa meidän vanhaan kulttuuriin. Mä taas halusin pelata käsipalloa kuten muut suomenruotsalaiset ja hengailla pelkästään suomalaisten kannssa.

Mun elämänkatsomukseen ja maailmannäkemykseen on vaikuttanut sekä kristilliset että buddhalaiset arvot. Olen myös mun äidin kautta saanut koko elämäni kuulla muun muassa shamanismin, konfucianismin ja fengshuin ja kiinalaisen horoskoopin ja lääkkeen merkityksestä. Olen hyvin kiinnostunut eri uskonnoista, erityisesti kulttuurinäkökulmasta, ja aion ehdottomasti opiskella niitä enemmän. On tosi mielenkiintoista myös nähdä miten eri arvot ja uskomukset sekoittuvat tässä globaalisessa maailmassa. On ollut mahtavaa seurata sitä ilmiötä, kuinka orientaaliseen uskomuksiin ja filosofiaan kiinnostutaan (usein romanttisoimalla ja mystifioimalla) ja halutaan oppia ja omaksua, ja millä tavalla se muokkaantuu tässä yhteiskunnassa uuteen muotoon. Suomen 90- ja 2000-luku on toiminut täydellisenä esimerkkinä tästä ja se on mun mielestä siistiä. 


No comments:

Post a Comment

Critical and constructive feedback is very welcome, thank you for taking part of the discussion!